Aamulenkillä olin  sitä mieltä, että turhankin heleä. Kun pääsin varjoon, ilmoitin, etten liiku. Arvatkaa, auttoiko. Juu, ei. Jos lunnikoirat ovat jääräpäisiä, on "pomo" maailman jääräpäisin lunnikoiran omistaja. Taipumaton.

Kun aikaa oli kulunut seurustelussa, "pomo" en tietenkään minä, lähelle keskipäivää, mentiin kasvimaalle. Viinimarjapensaissa on valtavasti kukkia. Toivottavasti tulee marjojakin syötäväksi asti.

Jouduin taas piilotuspuuhiin. Paljon oli kaivettavaa. Nenä mustui, kun työntelin multaa aarteiden peitoksi. Tässä tarkistan, miksi joku tulee autolla palsta-alueelle.

Ei siinä helteessä loputtomiin jaksanut, joten menin varjoon lepäilemään.

Joku on tehnyt töitä palstalla, kun on harsoa levitetty. "Pomokin" jotain penkkiä teki, mutta joutui jättämään kaiken kesken, kun piti mennä Ennin kanssa ponistelemaan.

Kun ponistelut oli hoidettu, lähdettiin kohti vanhaa hyppyrimäkeä.

Yritin siellä suunnistaa samaa reittiä kuin yksi innostava narttu. Mutta eihän se "pomolle" sopinut.

Ihan päinvastaisen suuntaan mentiin.

Portaita alas piti mennä.

Matka oli pitkä ja portaat välillä rikki, mutta hengissä päästiin alas asti. Sitten vain kotiin kiireen vilkkaan syömään ja nukkumaan.