"Pomo" sitten oli päättänyt nukkua pitempään. Oltiin niin myöhään (eli vähän ennen kahdeksaa ) aamulenkillä, että Lilin emäntä kyseli, ollaanko lomalla, kun ei meitä yleensä enää siihen aikaan näy. Me ollaan enempi sellaisia aamukulkijoita. Kyllä se "pomo" siitä sitten töihinsä meni ja viipyikin aika pitkään. Päivällä satoi ja salamoi ja etenkin jyrisi. Minähän en noista jyrinöistä tykkää, joten "pomo" oli töissä vähän mietinyt, miten pärjään. Kyllä minä pärjäsin. Iloisia oltiin Jawan kanssa, kun "pomo" vihdoin kotiutui. Päätettiinkin sitten, että turhaa tehdä kahta lyhyttä lenkkiä illalla, kun voidaan tehdä yksi pitkä. Sade oli kaikonnut, aurinko paistoi. Tuuli kyllä aika navakasti, mutta ei se lenkkeilyä haitannut. Oltiin yli kaksi tuntia, kun niitä kuviakin piti ottaa. Ja niitä otettiin, mutta suurin osa on ihan epäkelpoja. Metsäkuvista ei tullut ollenkaan sellaisia kuin olisi pitänyt ja monet muutkin menivät häneksi. Mutta laitetaan nyt jotain kuvitusta kuitenkin.

Kasvimaan lammikolla tuli ensimmäinen tiukka komento "paikka!"

Vaikea siinä ihan paikallaan oli olla. Pakko oli käydä katsomassa, mitä Jawa on löytänyt. Ei se mitään ollut. Söi multaa. Söi koko matkan multaa kaikenlaisissa paikoissa. Onkohan sillä joku puutostauti vai mikä sitä riivaa?

Niitä paikkakomentoja tuli koko ajan lisää mutta meillä oli ihan muuta mielessä.

Uimaan menoa suunniteltiin, kun sitä vettä siinä mukavasti oli. Mutta se ei sitten sopinut taas "pomolle", vaan hän päätti, että jatketaan matkaa. Metsän kautta mentiin.

Oli rehevää ja mukavaa. Me Jawan kanssa laidunnettiin sen verran paljon, että "pomo" vei meidät pois heinämailta kokonaan.

Rantakallioille mentiin. Oli sielläkin kaikkea mielenkiintoista nuuskittavaa ja syötävääkin, keppejä ja sammalta ja muuta sellaista.

Poseerattavahan sitä oli sielläkin. Taustalla hienosti lemuava tuomi täydessä kukassa ja merituuli nenässä.

Ruovikko on vielä kovin ruskea ja onneton, mutta pian se kasvaa.

Jatkettiin siitä rantaa pitkin eteenpäin ja käytiin parilla muullakin kalliolla. Aurinko teki maiseman utuiseksi kun vastavaloon kuvattiin.

Rentukoita kasvaa keltasenaan tuossa taustalla, mutta eipä ne paljon näissä pienissä kuvissa näy. Niitä kuitenkin oli tarkoitus tässä esitellä.

Kotiin tultiin kasvimaan ohi. Siellä kesän eka satakieli lauloi samassa paikassa kuin kaikkina muinakin kesinä eli tuossa oikealla olevassa metsikössä. "Pomoa" harmittaa, kun noista valon ja varjon vaihteluista ei saa kunnon kuvia. Valoisa tahtoo olla ihan liian kirkasta. Jawa olisi tässä viihtynyt pitempäänkin kuvattavana, kun löysi taas syötävää multaa. Minäkin sitä maistoin, mutten yhtään ymmärtänyt, mikä siinä oli niin hyvää. Se oli hyvä, että kotiuduttua saatiin molemmat ruokaa. Minä olin ihan tyytyväinen, mutta

Jawa valitti ja valitti ja valitti.

Minä sitten anoin, että antaisi "pomo" nyt jotain mukavaa Jawallekin. Jawa sai pari aktivointilelua ja aktivointipallon, mutta ei sillä kauan mennyt niiden tyhjentämiseen. Sitten me saatiin molemmat uusi luu. Mutta ei Jawa siitä omastaan piitannut vaikka olivat ihan samanlaisia kumpikin. Jawa halusi juuri sen minun luun. Mutta minä en antanut. Ottakoon vain omansa.

Minä menin nukkumaankin luu suussa. Jawa tuli vaivihkaa pitämään silmällä, tippuisi luu, kun nukahdan. Ei tippunut.  Minä pidin siitä tiukasti kiinni niin pitkään, kunnes Jawa luovutti ja meni olkkariin nukkumaan. Mutta silloinkin pidin luun ihan nenän vieressä.

Jawa sitten luovutti ja meni parvekkeelle katsomaan auringonlaskua.