"Pomon" pitäisi kuulemma harrastaa enemmän kävelyä, joten mehän lähdettiin ennen aamukahvia pitkälle ja nopeatempoiselle lenkille.

Se nopeus tietenkin kärsi, kun kamera oli mukana. Olihan siellä hieno usva ja kaunis auringonnousu, mutta tulikohan niitä kuvia taas turhan paljon, paljon niitä nimittäin oli.

Minua ei se hidastuminen haitannut, sillä sehän teisi vain enemmän aikaa lenkkiin.

Kotona ei kyllä ollut mitään merkkiä auringonlaskusta,

sillä usva täytti maiseman kokonaan.

Päivälenkillä sentään näki jotain vaikkei aurinki paistanutkaan.

Siellä näkikin siten paljon mielenkiintoista nähtävää.

Miksiköhän ne kaikki koirat olivat niin kaukana?

Iltapäivällä minut jätettiin yksin kotiin. "Pomo" meni Ennin kanssa taas näyttelyyn. Ne on niin kultturelleja, ettei tosikaan.

Mauri Kunnaksen Koiramäki näyttely esittelee vanhanajan tapoja.

"Pomo" ja Enni löysivät tietenkin sieltäkin hevosen. Ne ovat aina niin kiinni tuossa hevoselämässä.

Enni sentään ymmärsi, mihin hevosia ennen vanhaan käytettiin ja lastasi säkkejä kyytiin ja kuljetti niitä ravivauhtia perille.

Aikanaan Enni ja "pomo" kotiutuivat. Minä yritin seurustella ja olla kohtelias

ja Enni kyllä ymmärsi.

"Pomo" sen sijaan ei ymmärtänyt mitään. Olin omasta mielestäni tosi kaunis ja anova ruoka-aikaan, mutta eipä minulle paljon mitään herunut. Nukkumaan sentään pääsin Ennin viereen, kun "pomo" jäi vielä jotain telkkarista tuijottamaan.