Kaatosateessa heti aamusta menin taas Minin seurapojaksi. Vanha rouva on selvästi ihastunut minuun. Jo pitkän matkan päästä alkoi häntää heiluttaa ja oli niin, niin innoissaan, ettei tosikaan. Oli minustakin ihan kiva nähdä Miniä, mutta se ei ollut kovin hauskaa, että "pomo" lähti toiseen suuntaan. Varmaan sinne töihin taas. Se on sellainen omituinen paikka se työ. Olen minä joskus sielläkin käväissyt, mutta ei se minusta niin hieno paikka ole, että siellä pitäisi olla jokaikinen päivä tuntikausia. Mutta enpä minä muutenkaan noita "pomon" touhuja ymmärrä. Illalla löysi kaulastani henkitoreissaan olevan punkin, joka irtosi melkein ilman kosketusta, eikä paljon jaksanut sätkiä. Minusta se tarkoittaa, että punkkilääkitys on voimissaan. "Pomon" mielestä se tarkoitti, että on lirutettava niskaan uusi annos. Muutenhan se on minulle ihan sama, mutta en tykkää siitä, että minua mitenkään "käsitellään". Ei minua se lääke sinänsä haittaa, ei kutita eikä muutakaan. Olen kuitenkin onnellinen, ettei tätä lääkitystä pitäisi enää olla luvassa ennen kevättä. Ilman tuota eilistä vierasta olisin selvinnyt varmaan entisillä kevääseen. Tämä olisi pitänyt nimittäin laittaa jo eka päivä, mutta "pomo" ajatteli, ettei tartte. No, olenpahan nyt sitten lääkitty taas.