Aamu olikin yllättävän kylmä

mutta kaunis.

Aikaisin herättiin, mutta uloslähtöä pitkitettiin. Ei niinkään sen kylmän takia vaan koska "pomo" halusi pitkästä aikaa perehtyä aamukahvinjuontiin oikein perinteisen hartaasti. Mutta ennen kymmentä se kuitenkin sitten jo poistui kotoa. Minä jäin nukkumaan ja odottelemaan. Ainakin silloin, jos "pomo" laittaa radion päälle, tiedän, että se viipyy pitempään. Tosin aina se ei muista koko radiota, joten voi se viipyä muutenkin.

Tänään oli mennyt Ennin kanssa kaupungille. Tässä ihailevat musiikkitaloa matkan varrella. "Pomo" mietti, että miltähän nämä laajat aukiot näyttävät marraskuun räntäsateissa.

Musiikkitalo ei kuitenkaan ollut tänään tutustumiskohde vaan kansallismuseo. Aulikin kanssa oli tarkoitus mennä nukkekotinäyttelyyn.

Nukkekoteja olikin paljon, toinen toistaan hienompia. Niissä riitti ihastelemista kaikkine pikku yksityiskohtineen.

Mutta olivat kansallismuseon ikkunamaalauksetkin ihan vertaansa vailla

kaikissa kerroksissa.

Nukkekotien lisäksi näytillä oli Ruotsin kuninkaiden hevos- ja koiraesineistöä. Ennin kanssa todettiin, että ihan kivat pikkusaappaat, housut ja kypärä siinä olivat, ihan Ennin kokoa. Mutta etenkin koristeelliset keinuhevoset tekivät vaikutuksen.

Museossa oli myös mahdollisuus linnojen rakenteluun. Enni teki monta korkeaa tornia ja linnoitusta.

Museon jälkeen oli tarkoitus ottaa päiväunet. Kaikki muut nukahtivatkin pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi, paitsi Enni, joka sitkeästi valvoi.

Kun kerran ei nukuttanut, ruvettiin leikkimään. Minä autoin Enniä parhaani mukaan.

Kun tuli Ennin kotiinlähdön aika, mentiin ulos odottamaan. Lentokone siinä pörräsi yli. Enni esitteli sitä meillekin, mutta minulla oli hyvät hajut juuri kuonon alla, joten en päätäni kääntänyt.

Enni löysi vielä voikukan kukintoja puhallettavaksi ja minä tosi hyvän hajupaikan, joihin hangata poskea. "Pomo" kielsi minun huvini muttei Ennin. Epistä!

Enni lohdutteli minua tarjoilemalla ystävällisesti heinää syötäväksi.  "Pomo" yritti taas pilata kaiken ja selitti, etten minä syö heinää. Kyllä minä syön!

Kun Enni oli mennyt kotiin, lähdettiin me "pomon" kanssa kallioille. Oli kaunis ilta ja ilmakin oli jo lämmennyt, joten tehtiin vähän pitempi lenkki.

Minä sain ensin olla irti, mutta kun siellä lähistöllä liikkui muitakin koiria, jouduin narun jatkoksi. Ei "pomo" luota siihen, ettenkö menisi moikkaamaan muita koiria, jos olen irti ja vieraat ovat lähistöllä. Siinä on tietty raja, jossa minun kuuloni menee täysin. Nyt se raja oli aika lähellä, mutta seurasin kuitenkin "pomoa".

Eikä se hihnassa kulkeminenkaan nyt niin kamalaa ole. Pääasia, että pääsee lenkkeilemään.