"Pomo" tuossa lupaili, että olisi huomenna ihan vain kotona. Uskoisko? Olisko sillä huono omatunto, kun on niin paljon töissä ja muualla poissa, ettei oikein ehdi minun kanssa muuta kuin noita taivaita tuijotella?

Olihan siellä taas värejä joka lähtöön

ja pieni kuun kappale. Se yrittää kasvaa täysikuuksi, mutta ei se ole se uusi kuu, mistä puhutaan. Lokakuu on.

"Pomo" oli siis tänään taas hummailemassa, käväisi hätäisesti syömässä ja kipitti tiehensä, sinne englannin kurssille. Että ei minulle mitään.

Mutta jos totta puhutaan, käytiin me sitten kunnon lenkillä, kun "pomo" kotiutui. Kasvimaatakin käytiin katsomassa. Siellä olisi kaikenlaista työtä tehtävänä. Katsotaan, tuleeko siitä enää ikinä mitään muuta kuin tuo rikkaruohoviidakko, mikä se on nyt.

Koirapuistossakin käytiin. Siitä on kuulkaa aikaa, kun viimeksi on oltu. Pari ihan mukavaa tyttöä siellä oli, mutta ei me siellä pitkään oltu. En minäkään viihtynyt, kun oltiin jo kotimatkalla.

Me siis vain enimmäkseen kuljeskeltiin pitkin erilaisia teitä.

Párek aina valittaa valokuvaamisesta. Minä tykkään siitä, kun "pomo" innostuu kuvaamaan. Se tietää minulle pitkiä lenkkejä ja tarpeeksi aikaa tutkia tienvieriä.

Nytkin mentiin Vanhankaupunginlahdelle, kun aurinko niin kauniisti värjäsi maisemia.

Pitihän minun tietenkin välillä poseerata,

mutta pääsin myös tutustumaan kaikenlaiseen mukavaan kuten tällaiseen reikään maassa.

"Pomo" vähän epäili, että se voisi olla joko supikoiran tai ketun asumus. Ihan sama minulle, mutta kyllä siellä jännän pelottavalle tuoksui. Siihen koloon en ihan kokonaan edes halunnut ryömiä. Siellähän olisi voinut vaikka olla joku kotosalla.