Aamulla oli kaunis, kirkas kuutamoinen taivas, joka lupasi hienoa päivää.

Illalla alkava auringonlasku pani arvuuttelemaan huomisia säitä.

"Iltarusko kaunis ilma", niinkös se meni?

Ja ne taivaat sitten olivat

 

aamulla

illalla

juuri ennen yötä.

Siinä parvekekeikkojen välissä hoideltiin sitten muu elämä eli "pomo" oli töissä ja vesijuoksemassa ja minä pitkästyin kotona. Kävin minä aamulenkillä ja päivälenkillä ja iltalenkillä tietenkin. Ja söin kaikki ateriat kuten kunnon koiran kuuluukin. "Pomon" mielestä olen vähän saanut lihaa luitteni ympärille sillä viikolla, kun olin Minin seurapoikana. Niin on näköjään "pomokin" saanut.

Iltalenkillä pääsin pitkästä, pitkästä aikaa kotikallioille ilman hihnaa vähän tutkailemaan.

Joku oli sinne keskelle kalliota virittänyt tällaisen kannon. Olivat vähän kauempaa raahanneet ja jos minä mitään noista muista, jotka kalliota käyttävät, tiedän, nuotiopuiksi oli ajateltu. Siellä kallioilla nimittäin eletään täyttä elämää usein.

Täyden elämän eläjiltä meinaa välillä unohtua kaikenlaista roskaa maastoon, joten "pomo" pitää minua tarkkaan silmällä, kun piehtaroin. Noista pahviroskista se ei välitä, mutta kaikenlaiset mielenkiintoiset pilaantuneet ruoanjätteet ja erilaiset eritteet saavat sen huutamaan ja karjumaan. Niissä en saa piehtaroida, vaikka hajustuksen kannalta se olisi suotavaa. Olen kuitenkin tyytynyt osaani, kun olen kuullut, että joitakin koiria oikein pestään hajusaippuoilla ja jopa pirskotellaan hajuvedellä. Siihen nähden saan kyllä elää aika koiranelämää, joten suotakoon "pomolle" sen outo inho aitoja hajuja kohtaan.

Minä tyydyn tuoksumaan vain koiralle, jos se tekee kaikki meidät onnellisiksi.