Ihan normaali aamu ja päivä, mutta sitten rupesi illalla tapahtumaan. "Pomo" tuli ajoissa töistä, uupuneena kuten tavallista. Minä yritin parhaani mukaan piristää kantamalla kaikkia mahdollisia leluja, mutta kovin oli laimeaa vastaanotto. Minä aina helposti huolestun tuollaisesta, vaikka "pomo" on yrittänyt selittää, että minun pitää vain olla iloinen ja hilpeä ja onnellinen. Ole siinä nyt hilpeä, kun toinen on kuin olisi toinen jalka haudassa. Yritti se kertoa, että hyvin oli töissä mennyt ja silleen, mutta kuka sitä uskoisi.

Yllättäin sitten lähdettiin lenkille. Mentiin tuttua tietä, joten tiesin, että Minin luo on matka. Mutta mitä vielä! ihan suvereenisti vain jatkettiin talon ohi ja ties minne. Käytiinkin sitten yllättäin hakemassa Enni tarhasta.

Ja kun saavuttiin Ennin kotiin, ei siellä ollut edes Miniä. Siellä oli vain lampaantalja heiteltäväksi

ja Ennin syömisiä kerjättäväksi.

Mutta vaikka kuinka yritin näyttää anovalta, ei Enni minulle mitään antanut.

Kun ei kerran ruokaa herunut, päätin ottaa nokoset. Mutta eipä minun kauan tarvinnut nukkua, kun Ennin isä saapui ja vei meidät autolla kotiin. "Pomo" siinä kyydissä katseli taivasta ja innostui, kun oli kaunis auringonlasku. Ennin isää vähän naurahti ja hän totesi, että kyllä te vielä ehditte siitä kuvia ottaa.

No, niinhän siinä kävi, että heti kipitettiin parvekkeelle kameran kanssa.

Värejä oli taivaalla

ja illan mittaan ne vain syvenivät.

Ja oli taas hienoja pilviäkin, tuollaisia utuisia.

Nyt sitten "pomo" on selannut kuvia, kiroillut hidasta konetta, neulonut ja katsonut telkkaria. Aamulla kuulemma nukutaan. Meillä on huomenna lomapäivä.