Aloitin päivän rennosti, sillä turha kiire aamuisin aiheuttaa stressiä. "Pomo" ei osaa tätä rennosti elämistä. Taas oli kaikenmaailman vesijuoksua ja pyykinpesua varannut tälle päivälle. Ehti kuitenkin lenkittää minut ennen lähtöään.

Lenkillä tapasin mielenkiintoisen persoonan, mutta hän oli vähän ujo. Vetäytyi kuoreensa heti, kun yritin lähempää tuttavuutta.

Kun "pomo" oli juoksunsa juossut, sen piti vielä ehdottomasti järjestää jotain ohjelmaa itselleen. Järjesti sitten samalla minullekin eli mentiin marjan poimintaan plantaasille.

Karviaiset olivat kypsiä, joten päätin syödä niitä. Tuo ruokavalio ei minulla ole kovinkummoinen, lähinnä kuivaa nappulaa syön. "Pomo" kyllä herkutteleen sen minkä ehtii. Ja se kyllä näkyy sen keskikehosta. Aina se puhuu, että pitäisi ja pitäisi ja pitäisi hillitä syömistä, mutta ei niillä puheilla näytä olevan merkitystä. Minulla on hoikka vyötärö.

Karviaiset maistuvat hyvälle, mutta kiva on sekin, että niiden poimimisessa on haastetta. Minä en viitsi kerätä sellaisia marjoja, jotka ovat helppoja.

Karviaispensaissa on nähkääs piikkejä kaikkialla.

Mutta taitava koira poimii marjat itseään vahingoittamatta. "Pomolla" sen sijaan käsivarsia pitkin virtasi veri ensimmäisen vartin jälkeen. Jääräpäisesti se kuitenkin jatkoi keräämistä.

Minä otin tyynesti marjan kerrallaan, pureksin ja otin toisen ihan niin pitkään, että vatsa oli täysi.

Maahan oli paljon pudonnut marjoja, mutta en minä niitä tietenkään syönyt. Vähän kaivoin kuoppia ja piilottelin niihin marjoja. Niistä varmaan kasvaa uusia pensaita.

"Pomon" keruuastian kansi oli maassa, joten ei ollut vielä toiveita kotiinpääsystä.

Heittäydyin siis lepäämään ja odottelemaan, että jotain tapahtuisi. Karviaisten lisäksi "pomo" keräili punaisia ja mustia viinimarjoja ja vadelmia. On käynyt jo aiemminkin keräämässä, mutta vielä sinne jäi etenkin niitä punaisia viinimarjoja, jotka ovat "pomon" lemppareita, joten eiköhän plantaasille mennä joku toinenkin päivä.

Ja voisihan täällä joskus kitkeäkin, vai kuinka.