pyllähdys kauniina talvipäivänä

Pakkaslunta sateli hissukseen. Yöllä oli ihan mukavasti joihinkin paikkoihin lunta kasaantunut. Olin innolla menossa koko ajan eteenpäin ja "pomo" hermoili, ettei hän pysty köpöttelemään kyllin varovaisesti, kun minä kiskon. Pysyi se silti jaloillaan. Minä sen sijaan kellahdin nurin, kun mäessä syöksyin tien toiselle puolen. Olikin pelkkää jäätä siellä lumen alla."Pomosta" oli koomista, että minulta meni jalat alta. Outo huumorintaju. Minä olin kuitenkin hetkessä takaisin jaloillani ja jatkoin sinne, minne olin aikonutkin.

Aamulla tuuli aika navakasi. Lunta satoi silmiin, kun käännyin katsomaan vastatuuleen. "Pomoa" se ei haittaa, kun sillä on silmälasit.

Aamulenkillä tapasin paljon uusia koiria, joita pääsin kuonottelemaan. Tykkään sellaisista paljon enemmän kuin niistä hyvin kasvatetuista yksilöistä, jotka menevät ohi vilkaisemattakaan. Johtuneeko siitä, ettei minua ole kasvatettu.

Taivaskuvakin otettiin pitkästä aikaa. Tämä on kuva aamuauringosta. Parvekkeen ovi reistaa, joten siellä ei niin vain käydä. "Pomo" päätti soittaa huoltomiehelle, jotta voi toistekin käydä parvekkeella.

Päivälenkillä pääsin kallioille irti juoksemaan, kun lupasin, etten mene leipiä kaivelemaan. Yritin minä kyllä kuitenkin sinne, mistä niitä viimeksi löysin. Mutta "pomo" huomasi.

Ihan kaunis päivä oli. Jokunen aste pakkasta ja mukavaa pehmeää lunta, joten juoksu maistui.

Kolojakin vähän tutkailin

ja omia reikiä kaivoin.

Lunta oli kiva pöllyttää

ja tietenkin naamaa pestä. Sehän kuuluu aina asiaan lenkeillä.

Vaikka lähinnä kotinurkilla pyörittiin, mentiin harvemmin käytettyjä lenkkejä. Minusta on aina mukavaa, kun on uusia alueita tutkittaviksi.

"Pomo" taas taivaita tuijotteli. Minä en moista harrastusta ymmärrä. Paljon mielenkiintoisempaa on tienvieriä nuuskia. Ihmiset on välillä tosi outoja.